
Lapin yliopisto on Euroopan unionin pohjoisin tiede- ja taideyliopisto. Arktinen yliopistomme kouluttaa tieteen ja taiteen osaajia aivan Napapiirin tuntumassa modernilla kampusalueella. Kansainvälisessä yliopistossamme opiskelee noin 4800 tutkinto opiskelijaa. Taiteiden tiedekunta on yksi Lapin yliopiston neljästä tiedekunnasta. Teemme kansainvälisesti uraauurtavaa työtä ympäristö-, yhteisö- ja talvitaiteessa sekä luomme uusia ja innovatiivisia palvelumuotoilun ja taidekasvatuksen menetelmiä. Monipuolisten kansainvälisten yhteisöverkostojemme kautta luomme sillan Euroopan pohjoisten alueiden kulttuuriin, taiteeseen ja taidekoulutukseen.