Galleria Seinä, 18.3.–3.4.2025
Ma-pe klo 9–19.30, la-su ja arkipyhinä suljettu, vapaa pääsy
Helmi Kemppainen: Cotton Candy Clouds. 2025. Digitaalinen maalaus, Adobe Photoshop, Huion GT-220 V2. 100 x 70 cm.
Unet – kauniin ja kauhean kohtaamisia ja yhteenkietoutumisia -näyttely esittelee graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa alkuvuodesta 2025 järjestetyn Digimaalaus-workshopin lopputöitä. Kysymyksessä on jo toista kertaa graafikko-opiskelijoille järjestetty digitaaliseen maalaamiseen keskittynyt kurssi, jonka aikana tutustuttiin digimaalauksen historiaan, ilmaisutekniikalle ominaisiin työskentelytapoihin, konseptitaiteilijoiden hyödyntämiin tekniikoihin sekä hahmosuunnittelun perusteisiin erilaisia harjoitustehtäviä tekemällä.
Kurssin päätteeksi kukin opiskelijoista toteutti lopputyönä ison digitaalisen maalauksen, jonka lähtökohtana olivat unet kauniin ja kauhean kohtaamispaikkoina. Unet voivat olla selkeitä tarinoita tai hajanaisia välähdyksiä, joissa logiikka pettää. Osa teoksista ammentaa tekijöidensä omista unista. Osa töistä häilyy unen ja valvetilan rajamailla, heräämisen hetkessä, jossa unimaailma ja valvemaailma ovat silmänräpäyksen verran yhtä todellisia.
Miia-Riikka Karvonen: In Memoriam Pater. 2025. Digitaalinen maalaus, Adobe Photoshop, Wacom One, Wacom Cintiq Pro 24. 70 x 100 cm.
Teoksissa saatetaan liikkua niin utuisen seesteisissä päiväunissa kuin uhkaavan painostavissa painajaisissa – utopiassa tai dystopiassa – tai molemmissa yhtä aikaa. Utopiassa kaikki voi olla kaunista ja harmonista, mutta pinnan alla piilee jotain häiritsevää. Dystopia voi olla synkkä ja lohduton, mutta silti samanaikaisesti oudolla tavalla lumoava.
Osa teoksista lähestyy teemaa sekoittamalla arkitodellisuutta ja unimaailmaa surrealistisesti keskenään. Teokset huokuvat David Lynchin tuotannolle ominaista unenomaista ja häiritsevää tunnelmaa vääristyneiden hahmojen, epätodellisten valojen ja selittämättömien yksityiskohtien täyttämissä oudoissa ympäristöissä.
Emma Peltonen: Ears, eyes and velvety smiles. 2025. Digitaalinen maalaus, Adobe Photoshop, Wacom Cintiq Pro 24. 100 x 70 cm.
Näyttelyyn osallistuvat teoksillaan opiskelijat Aino Aarnio, Tähti Ahmasalo, Ida Apilainen, Enni Hakala, Emma Heikka, Miia-Riikka Karvonen, Helmi Kemppainen, Sohvi Kuusitunturi, Kaisa Päkkilä, Emma Peltonen, Joni Pyhäjärvi, Jasmin Sipola ja Sini Välikangas. Digimaalaus-workshopin ohjaavana opettajana toimi graafisen suunnittelun yliopisto-opettaja Lasse Paldanius.
Lisätietoja:
Graafisen suunnittelun yliopisto-opettaja Lasse Paldanius, lasse.paldanius(at)ulapland.fi
Missä? Galleria Seinä, F-talo, Lapin yliopisto
Milloin? 18.3.-3.4.
Avajaiset? Maanantaina 17.3.2025 klo 18–19.30